Sienivärjäys: Oranssiorakas- Hydnellum aurantiacum

 Oranssiorakas 


Oranssiorakas kuuluu hydnellum-suvun nahkaorakkaisiin ja mielestäni se on eräs kauneimmista näkemistäni sienistä. Muodoltaan se on nuijamainen ja kasvaa halkaisijaltaan noin 10-15 sentin kokoiseksi. Päältä se eroaa kuvan mukaisesti muista ollen epätasaisempi ja nystyinen. Hajua ja makua siitä ei ole erotettavissa, halkaisupinta on kauttaaltaan oranssi. Oranssiorakas viihtyy mäntykankailla, mutta hieman sammaleisemmilla paikoilla kuin muut. Itse olen löytänyt sitä männiköissä olevista sammaleisista montuista.

  Värjäys:


 Määrä: kuivattua sientä kaksi kertaa enemmän kuin lankaa.

 Hydnellum-suvun orakkaita neuvotaan keittämään ensin   emäksisessä liemessä 1,5 tuntia, koska niitten malto on kova   ja kestää aikansa että kaikki väri irtoaa. Emäksisen liemen   saat aikaan kidesoodalla, pesusoodalla tai ammoniakilla. Itse   olen kokeillut kaikkia ja todennut jokaisen yhtä toimivaksi. Toki en ole tehnyt koevärjäyksiä samalla sienellä käyttäen kolmea eri emästä, joten toki eroja näissä saattaa olla. Ammoniakkia kehutaan parhaaksi, mutta esim sisällä värjätessä sitä ei kannata hengitellä paljoa. 

Emäksisessä liemessä oranssiorakas antaa  sinivihreää sävyä, yleensä 100 grammasta sientä saa noin 50g vihreää lankaa. Villaa sisältävästä vyyhdistä tuli hyvinkin sinertävä väri, kun taas sukkalangan väri oli hyvin tumma harmaanvihreä (kuvassa neljäs vasemmalta oikealle lukien, kaksi ensimmäistä ovat 100% villaa emäsliemessä värjättyinä). Tämän jälkeen liemi etikoidaan happamaksi ja saadaan noin 50-100g ruskeaa väriä.

Oranssiorakasta ei ole 2023-2024 syksyyn asti verkkokaupassani. Katsotaan löytyykö sitä myytäväksi asti syksyllä 2024 :) Muita hydnellum-suvun orakkaita löydät täältä.



Kommentit

Suositut tekstit