Sienivärjäys: Samettijalka, Tapinella atrotomentosa / velvet foot pax
Samettijalka
Samettijalka kasvaa havupuiden, yleensä mäntyjen kannoista erittäin yleisenä, ainakin täällä eteläisemmässä Suomessa. Se kasvaa usein todella suureksi, ruokalautasen kokoiseksi ja saattaa kerättäessä näyttää jalattomalta, koska tummanruskea, samettinen jalka irtoaa helposti ja jää sammalten joukkoon. Itse kaivelen aina myös jalan mukaan kun kerään samettijalkoja. Mielestäni samettijalka on hieman kumimaisen (pahan) hajuinen, mutta kuivurissa siitä nousee havuinen tuoksu eikä se värjättäessä enää haise pahalle ollenkaan. Samettijalka on usein epäsäännöllisen muotoinen, jopa vinokasmainen. Sen malto muuttuu vahingoittuneena vihertäväksi, joskus violetiksi.
Värjäys:
Kuivattua samettijalkaa kaksi kertaa langan määrä.
Samettijalalla värjäys on melkoista lottoa. Itse olen onnistunut saamaan aikaan lähes kaikkea mahdollista vihreästä violettiin ja ruskeaan. Vihreää olen saanut perinteisellä keittovärjäyksellä ilman pH-säätelyä -tunnin keitto, tunnin värjäys 80 asteessa. Liemi on yleensä violetti. Violettia olen saanut purettamattomaan lankaan, muistaakseni yritin ensin emäsvärjäystä saamatta mitään väriä, lorautin etikkaa veteen ja lanka muuttui violetiksi. Ilmeisesti liemen pitäminen noin 60 asteessa ja hieman lyhyempi värjäysaika edesauttavat asiaa. Toisella kerralla etikoidessani emäksisen liemen 80-asteisena sain eri sävyisiä ruskeita. Samettijalan kanssa on vielä paljon opittavaa, sen verran mielenkiintoinen kaveri se tuntuu olevan.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ihanaa, että tahdot kommentoida! Muistathan olla kohtelias, vaikka mielipide poikkeaisi omastasi. Vihapuhekommentteja ei julkaista.