Suomalaisen maatalousluonnon potentiaali luonnonkosmetiikassa

Aivan ensimmäisen blogitekstini aihe on syy, joka on vienyt minut luontoalalle ja sitä kautta luonnonkosmetiikan pariin, vaikka olen taustaltani eläintenhoitaja. Vaikka en ole syntynyt maatilalla, enkä ole ollut missään tekemisissä maatalouden kanssa ennen (ex tempore) lukion jälkeisiä maatalousopintojani, olen kuitenkin kasvanut hyvin vahvasti käsi kädessä luonnon kanssa. Jo hyvin pienestä asti olen innokkaasti tunnistanut kasveja, eläimiä ja sieniä ja tuntenut suurinta onnea luonnossa kulkiessani. Kaikista ympäristöistä, joissa olen elämäni aikana ehtinyt kulkea on luomuviljelty maatila laitumineen ja niittyineen ollut lajistoltaan monipuolisin.

Miksi mainitsin nimenomaan luomuviljelyn? Tavanomaisessa maataloudessa tavoitteena on saada suurin mahdollinen sato, joka tarkoittaa kilpailevien kasvien -eli oheiskasvien -eli rikkaruohojen -elimintointia. Tavanomaisessa maataloudessa tämä homma hoidetaan usein kasvinsuojeluaineilla, jotka ovat myrkkyjä. On ymmärrettävää, ettei koko maapallon väestöä pystyttäisi ruokkimaan pelkän luomumaatalouden voimin, mutta monimuotoisen, eliöille ystävällisen luonnon säilyttämisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että myös luomutiloja on olemassa. Monet luonnonkosmetiikassa potentiaalisista raaka-aineista eivät kestä torjunta-aineita, eikä torjunta-aineilla käsitelty materiaali edes täytä asianmukaisen ja turvallisen raaka-aineen kriteereitä.

Miksi mainitsin laidunnuksen? Eläimet tallaavat, lannoittavat ja lyhentävät kasvustoa. On olemassa kasvilajeja, jotka lisääntyvät parhaiten juuri tällä tavalla -osa ko. lajeista on uhanalaisia. Valtaosa niittylajeista ei kestä rehevöitymistä ja umpeen kasvamista - kasvuston pysyminen lyhyenä on niitten elinehto. Maltillisen kokoinen laiduntava eläinlauma alueella on parasta mahdollista hoitoa erilaisille maatalouden luontoympäristöille.

Alueilla, joilta kerään kosmetiikan raaka-aineeni, löytyy erilaisia ympäristöjä, joissa on keskenään osittain erilainen, osittain samanlainen lajisto. Vanhan-Värrin kyläketo (perinnebiotooppi) on kallioketoa, jonka lajistoon kuuluvat mm. maksaruohot, keto-orvokki (keruutuote), keltamatara, keltasauramo, kataja (keruutuote), islanninjäkälä (keruutuote) ja siankärsämö (keruutuote). Luomulaitumilla viihtyvät muun muassa seuraavat luonnonkosmetiikassa varsin käyttökelpoiset lajit: kamomillasaunio, piharatamo, peltokorte, voikukka ja puna-apila. Joenvarsiniittyjen (perinnebiotooppi) kuivemmasta yläosasta löytyy ahdekaunokkia, erilaisia takiaisia, siankärsämöä (keruutuote), niittynätkelmää, hiirenvirnaa, poimulehteä (keruutuote), erilaisia mataroita, tuoksusimaketta, ahopukinjuurta, kissankelloja ja päivänkakkaraa. Alempaa joen varresta löytyy mm. mesiangervoa ja rohtovirmanjuurta. Metsälaitumen (perinnebiotooppi) minulle käyttökelpoista lajistoa ovat erilaiset käävät, herkkutatti, koivu, kuusi, kataja, kuismat, ahomansikka, villiintynyt juhannusruusu (kerään näistä terälehdet käyttöön), metsä- ja puna-apila, kanerva, mustikka, maitohorsma, nokkonen, vadelma, niittyhumala, villiintynyt vanha humalakanta ja vuohenputki. Nämä alueet on kartoitettu luomukeruualueiksi, ja niiden yhteen laskettu koko v. 2022 oli 265ha. Perinnebiotooppeja, eli uhanalaisia vanhan maatalouskulttuurin alueita on alasta noin 15ha, ja niitten lajisto on kaikkein runsain. Alueet käsittävät viljelysmaan ja laidunten lisäksi myös luomusertifioitua metsää. Kerään myyntiin myös sieniä.

Mielestäni keruualueiden tarkka tuntemus on toimialallani eduksi; tiedän, että alueilla ei ole käytetty haitallisia aineita ja materiaali on kerätty riittävän kaukaa liikennöidyiltä teiltä. Lajisto on niin runsas, ettei keruuni köyhdytä sitä millään muotoa. 

Maatalouden säilyminen millä tahansa alueella on elinehto laajalle lajistolle. Luetteloni on vain pintaraapaisu siitä, mitä alueella tosiasiassa kasvaa. Laaja kasvilajisto tuo mukanaan myös laajan eliölajiston. Esimerkiksi alueemme haarapääsky- ja kottaraiskanta on valtavan suuri, mutta näitten lintujen määrä Suomessa on vähentynyt hälyttävää tahtia -sitä mukaa, kun niiden elinympäristöt eli maatilat vähenevät. 

Näin ollen olen huolissani maanviljelyksen kriisistä ja yleisistä asenteista maanviljelystä ja eläintuotantoa kohtaan. Ymmärrän toki miksi eläintuotantoa pidetään julmana, mutta jos se poistettaisiin, ei maatalousluontomme monimuotoisuus kestäisi pelkkää tavanomaista kasvituotantoa. Jos viljelysmaahan -oli se sitten viljelty tavanomaisesti tai luonnonmukaisesti- ei säännöllisesti lisätä karjanlantaa, eliölajisto köyhtyy humuksen vähentyessä ja maa käy entistä riippuvaisemmaksi keinotekoisista lannoitteista. ""Suomen olosuhteiden ja valon määrän takia nurmi on se, mikä meillä kasvaa hyvin, ja märehtijät syövät nurmea. Meidän kannattaa tuottaa maitoa ja naudanlihaa. Ja lisäksi meillä on hyvä vesitalous." Karikallion mukaan huoltovarmuuden ylläpitäminen pelkällä peltokasvituotannolla ei todennäköisesti onnistu, vaan ruoantuotannon pitää jatkossakin nojata kotieläintuotantoon. ""(Hanna Karikallio, Talouselämä 2 / 2023)

Itse toivoisin, että seuraavilla sukupolvilla olisi ihasteltavana myös kaunis maalaismaisema luonnonpuistojen lisänä sekä käytössään puhdasta, kotimaista, eettisesti tuotettua raaka-ainetta -oli se sitten tarkoitettu ravinnoksi tai iholle.

KATSO LISÄÄ -> Närecosmetics