Sienivärjäys: Karhunkääpä -Phaeolus schweinitzii / dyer's polypore

 

Karhunkääpä

Karhunkääpä ei ole yleisimmästä päästä kääpiä -se kasvaa erittäin vanhojen havupuiden juuristoista esim. puistoissa, pihoilla ja aukeilla paikoilla. Karhunkäävän tunnistaa jo sen kasvun alkuvaiheessa voimakkaan neonkeltaisesta muhkurasta, joka kasvaessaan laajenee hyvinkin suureksi, noin lautasen kokoiseksi ollen samalla kuitenkin hauras ja kokoonsa nähden melko kevyt. Se tuoksuu pihkalle, ja usein sen sisässä onkin neulasia ja pihkaista kasvualustaa. 

Värjäys:

Määrä: karhunkääpää voi olla vain puolet langan määrästä, ja sillä saa silti värjättyä todella paljon!

Karhunkääpä lienee maailmanlaajuisesti eräs tunnetuimmista ja suosituimmista värjäyssienistä sen antaman suuren värikirjon vuoksi. Itsekin pidän sitä mielenkiintoisena.

Harmaaseen lankaan karhunkäävällä saa kauniin tummanvihreän värin. Lyhyellä värjäysajalla todella kirkkaan, jopa neoon vivahtavan keltaisen. Karhunkäävällä kannattaakin kokeilla värjäystä useammalla vyyhdillä, joita kastaa väriliemeen esim. pariksi minuutiksi, viideksi minuutiksi jne. Nämä kirkkaat keltaiset myös hohtavat kauneimmin UV-valossa. Pidemmällä värjäysajalla keltaiseen saa ruskehtavaa vivahdetta. Karhunkäävän palat kannattaa keittää uudelleen soodan kanssa. Jälkivärit ovat minulla olleet kauniin oranssinruskeita ruskan sävyjä. Rautapuretteella saa vihreänkeltaista, kuulemma tinalla helakan oranssia mutta itse en käytä näitä ympäristölle vaarallisia aineita värjäyksessä ollenkaan. Jos tahdon rautapitoisen liemen, laitan kattilaan rautaesineen mutta sen vaikutus ei ole yhtä voimakas kuin rautavihtrillin.

Värjäyssienet Näreen verkkokaupassa


Kommentit

Suositut tekstit